 |
| Vaikka on paljon tyhjyyttä, jossain näkyy kuitenkin valonkajastusta... |
Luovuuden katoaminen
Kuukausia sitten, viime syksynä, aloitin tämän blogin kirjoittamisen. Olin innoissani,vaikka kirjoitin lähinnä itseäni varten.
Sitten tapahtui jotain. Jouduin elämässäni sulkemaan yhden oven ja avaamaan toisen. Muutokset aiheuttivat sen, että yllättäen en enää kyennyt kirjoittamaan riviäkään. Sisälläni oli vain tyhjää, kaikki luovuus hävisi kuin tuhka tuuleen.
Tuli joulu ja alkoi uusi vuosi. Elämä kulki eteenpäin. Jossain vaiheessa pelkäsin todella, etten enää kykene kirjoittamaan mitään, koskaan. Mutta sitten koitti eräs ilta, jolloin taas kerran edessäni oli tyhjä paperi. Ja sanat tulivat kuin itsestään.
Se oli merkityksellinen hetki elämässäni. Siitä on nyt kulunut joitakin viikkoja. Ja tänään päätin palata blogini ääreen. Opin kokemuksestani jotain. Sanat voivat kadota, mutta ne löytävät kyllä tiensä takaisin. Täytyy vain uskoa ja luottaa, niin oma luovuus lopulta nousee pintaan. <3 <3 <3
Kadonneet
sanat
Sanat,
ne voivat
kadota.
Minulle ei
jää mitään,
mitä voisin
kirjoittaa.
On vain
tyhjyys,
kuin
ammottava kuilu.
Se
kauhistuttaa minua.
Miten sanat
voivat kadota?
Tilalla on
pelko.
Näinkö tässä
kävi,
löydänkö
enää ikinä sanoja?
Saanko
nauttia niiden
soljumisesta
mieleeni,
nähdä,
kuinka ne
ilmestyvät paperille?
Kuluu
viikkoja ja kuukausia.
Katson
tyhjää paperia
ja tiedän,
että en voi
kirjoittaa.
Kuinka
paljon tyhjyyttä minussa onkaan.
Kuitenkin,
eräänä
talvisena iltana,
tyhjä paperi
on taas edessäni.
Katson sitä,
ja sanat
alkavat virrata.
Ne vain
tulevat,
niin kuin
eivät olisi koskaan
kadoksissa
olleetkaan.
Tämän hetken
muistan aina.
Sen, kuinka
sanat
löysivät
takaisin luokseni.
