Elämäni huoneentaulu

Kun erosin ja muutin omaan asuntooni, sain hyvältä ystävältäni lahjaksi taulun. Siinä on kuvattuna suuri lintu siivet levällään, hieman joutsenen näköinen. Vieressään seisoo pitkähiuksinen tyttö ja he katsovat yhdessä aavalle ulapalle kallioisella rannalla seisoen.

Pienen kuvan alapuolella on teksti, joka merkitsee minulle hyvin paljon. Taulu tulee olemaan aina makuuhuoneeni seinällä ja tulen katsomaan sitä joka ikinen elämäni päivä. Tähän tauluun kiteytyy kaikki se, mitä tunsin löytäessäni rohkeuden jättää entinen elämäni ja nousta omille siivilleni.  

Siivet

Sulka rehellisyydestä

sulka rohkeudesta

sulka uskosta ja urheudesta.

Sata sulkaa suuresta surusta

tuhat onnen tuntehista

sulka suurin sielun kipinästä.

Sulista kasvavat

suuret kantavat siivet.

Tuuleen, tuleen, varjoon, valoon

- päivään huomiseen.

                                                                  

En tiedä, kenen teksti mahtaa olla, mutta kun sain taulun ensimmäistä kertaa käteeni, se kosketti minua syvästi. Joko Sinä olet löytänyt oman huoneentaulusi? Se voi tulla yllättäen elämääsi, niin kuin minulla. Tai voit kenties valmistaa sen itse. Kirjoittaa ja kuvata Sinulle tärkeät asiat. Sanat, jotka antavat sinulle voimaa joka päivä. <3

Pieniä hetkiä jonkun elämästä...

         

Matkustin viikonloppuna bussilla useamman tunnin matkan ja sain seurata pieniä hetkiä eri ihmisten elämästä. Jotenkin ne kaikki olivat omalla tavallaan tunteita herättäviä ja kertoivat elämän todellisuudesta. Iloista, surusta, kasvamisesta ja irti päästämisestä, pärjäämisestä.

Rohkeutta

Näin kuinka eräs äiti saattoi lapsensa bussiin ja vakuutti n. 8-vuotiaalle, että isä olisi vastassa perillä.Tyttö istui keskellä tuntemattomia aikuisia koko 300 kilometrin matkan. Mukana oli reppu ja unikaveri. Mitä mahtoi lapsi ajatella elämästään, ehkä tällainen liikkuminen oli hänelle arkipäivää? Sisimmässäni ihailin lapsen rohkeutta. Kuinka hän suhtautui tyynesti koko asiaan, tai ainakin siltä näytti ulospäin.

Irti päästämistä

Huomasin myöskin, kuinka linja-autoasemalla oli vanhempia saattamassa opiskelemaan lähteviä nuoria. Jotenkin minua kosketti eräs isä, joka taputti poikaansa olkapäälle ja jäi katsomaan tämän siirtymistä bussin syövereihin. Isä käveli edestakaisin bussin ulkopuolella, kädet puuskassa ja ilme peruslukemilla. Kasvoista kuitenkin näki, kuinka hän kamppaili tunteidensa kanssa. Päästää lapsi lentämään omilla siivillään, ei se ole helppoa.

Ystävyyttä

Takanani istui kaksi n. 14-vuotiasta poikaa skeittilautoineen. Kuuntelin kaverusten keskustelua, josta kävi ilmi, kuinka erilaisissa oloissa perheissä eletään. Ymmärsin, että nämä pojat ovat tärkein perhe toisilleen. He juttelivat kuinka kallista on ostaa valmiita sämpylöitä kahvion baarista. Toinen söi hedelmiä ja kehui niiden terveellisyyttä kaverilleen. Karkit he jakoivat tasan, paras pala tarjottiin kaverille. Kuulin rivien välistä toisesta välittämistä, kaverista huolehdittiin. Kuulin myös, kuinka toinen pojista totesi, ettei kotona ole varmaankaan mitään ruokaa kaapeissa, Eikä ketään kotona, kun hän sinne menee.

En yllättynyt, mutta silti kuulemani liikautti sydäntäni. Eikö jokaisen lapsen oikeus ole, että tulee huolehdituksi ja voi turvautua aikuiseen? Kuinka voikaan olla sattumaa, miten elämä kulkee ja kuljettaa, meitä isoja ja myös pieniä ihmisiä. Pidetään lähimmäisistämme huolta, annetaan lapsillemme rakkautta ja huolenpitoa. Opetellaan päästämään irti ja rohkaistaan itsenäistymään, kun sen aika on. <3 <3 <3